F&L HISTORIA:

F&L organisaation toiminta käynnistyi alunperin 1989. Nykymuotoinen F & L Management Services Oy perustettiin vuonna 1994. F&L tulee sanoista Financial and Legal.

F&L on osakkaidensa omistama itsenäinen ja riippumaton yritys. Kaikilla osakkailla on takanaan pitkäaikainen ja monipuolinen kokemus niin kotimaisesta kuin kansainvälisestä liiketoiminnasta.

F&L:n toiminnan painopiste oli vuosina 1989-1995 pankkien ja vakuutusyhtiöiden kansainvälisten finanssi- ja oikeudenkäyntiriskien hoitaminen. Lisäksi toimintaamme kuului suuryritysten omistuksessa Suomen ulkopuolella, erityisesti USA:ssa, olleiden yritysten liiketoiminnan kehittäminen ja yritysjärjestelyt. F&L:n toimeksiannoissa hallintaan otettujen ja purettujen riskikokonaisuuksien yhteismäärä oli suuruusluokkaa 3 miljardia yhdysvaltain dollaria.

F&L on vuodesta 1995 alkaen keskittynyt erityisesti infocom-toimialaan. Referenssimme kattavat kaikki infocomin osa-alueet:

  • informaatioteknologia
  • telekommunikaatio
  • televisiokanavat
  • sisältöteollisuus
  • internet / elektroninen kaupankäynti